Sauna ja olut:
Helvetillisen yön ja ainoastaan hieman sitä paremman aamun jälkeen aloimme taas matkata kohti Oulua. Tuuli oli yltynyt eilisestä, ja se puhalsikin suurimman osan matkasta suoraan meitä vastaan. Emme kuitenkaan
tästä masentuneet, vaan taistelimme sauna mielessämme tietä eeteenpäin. Maisemat olivat yllättävään karuja, ja asutusta ei juurikaan löytynyt. Kolmen aikaan pääsimme Limingalle, jossa lounastelimme ja ihmettelimme maailman menoa. Loppumatka Oulun keskustaan sujuikin sitten entistä kovemman vastatuulen, ja pienen sateen, merkeissä.
Perillä Oulussa saimmekin vihdoin kaivattua luksusta rankkojen päivien jälkeen. Makkispekkikset, sauna ja olut nostivat mielialan eksponentiaaliseen kasvuun. Teimme myös taktisen päätöksen, ja päätimme lyhentää polkumatkaamme useilla sadoilla kilometreillä. Norjan sijaan päätimme suorittaa maanantaista alkaen yön yli polkemisen Rovaniemelle, josta lähdemme aamulla junalla kohti Turkua. Päätimme, että 950km ja 5 metsäyötä taitavat olla amatöörille ensimmäiseksi reissuksi ihan sopivat lukemat. Sitten(eli nyt) tulikin sopiva aika mennä nukkumaan, sillä silmäluomet alkavat elää omaa elämää.Helvetillisen yön ja ainoastaan hieman sitä paremman aamun jälkeen aloimme taas matkata kohti Oulua. Tuuli oli yltynyt eilisestä, ja se puhalsikin suurimman osan matkasta suoraan meitä vastaan. Emme kuitenkaan
Päivä lukuina:
Matka 77,2km
Keskinopeus 19,1 km/h
Ajoaika 4h 2min
Nössöt! :D Luovutitte :D
VastaaPoista