Kuuden pitkän ja uuvuttavan pyöräilypäivän jälkeen oli vihdoin vuorossa ansaittu vapaapäivä, joka tällä kertaa sattui osumaan matkan päätepisteeseen.
Päivä alkoi hieman tavallista myöhemmin, sillä keskiöinen hotellinmetsästys oli vienyt osan yöunista mukanaan. Pienestä väsymyksestä huolimatta lähdimme puolenpäivän tienoilla kaupungille tutkimaan, mitä E8:n päätepiste piti sisällään.
Aloitimme kaupungin tutkimisen meren rannasta, josta metsästimme seuraavan aamun bussin lähtöpaikan. Tästä suuntasimme kaupunkia halkovalle Storgatanille, joka toimittaa Tromssan pääkadun virkaa. Kadun varrelle oli ripoteltu kahviloita, kirjakauppoja ja pubeja, löytyipä matkalta jopa nelikerroksinen kauppakeskuskin. Meidän huomiomme tosin kiinnittyi eniten kadun varrelta löytyvään Burger Kingiin, josta piti käydä ostamassa hieman ison maailman sapuskaa.
Vatsa täynnä olikin helppo siirtyä meren rannasta sisämaan suuntaan. Koska kaupunki kököttää melko tarkkaan vuoren päällä, pääsimme rääkkäämään väsyneitä jalkoja ylämäkeen. Onneksi kiipeäminen ei mennyt hukkaan, vaan hieman korkeammalta avautui komeat maisemat yli Tromssan ja Tromssavuonon. Lisäksi löysimme mäen päältä myös siivekkään Michael Jackson -suojatiekyltin!
Tovin maisemia ihasteltuamme oli jälleen aika laskeutua meren rantaan kuolevaisten joukkoon. Keskustasta oli vielä pitkät pätkät tutkimatta, ja iltapäivä alkoi olla jo pitkällä, joten siirryimme pikaisen kahvipaussin jälkeen tutustumaan vielä kerran kaupungin rantapromedaareihin. Tutkimattomasta osasta löytyikin paljon lisää putiikkeja, matkamuistomyymälöitä ja turistien suosimia rantatoreja. Lisäksi bongasimme Tromssan tuomiokirkon, joka hienosta nimestään huolimatta muistutti lähinnä puista vajaa (ainakin jos sitä vertaa Turun vastaavaan pytinkiin).
Kello alkoi jo lähestyä pubien aukeamisaikaa, ja koska kuppilaan ei kehtaa lähteä tyhjin vatsoin, päätimme siirtyä ravintolaan nauttimaan paikallisia meren antimia. Sopiva paikka löytyikin läheltä hotellia. Ja koska maassa eletään maan tavalla, päätimme tilata paikallisten parasta ja ainutta ruokaa, turskaa. Annos olikin erinomainen, vaikka turska etukäteen kuulostikin maailman epäseksikkäimmältä merenelävältä.
Päivällisen aikana huomasimme, että eräs skouttaamamme paikallisen olutpanimon tuotteita tarjoava kuppila olikin jo ehtinyt avata ovensa. Päätimme suunnata askeleemme sinne, sillä eihän nyt suomalaiset ammattipolkijat pelkästään turskalla elä. Pubissa tosin totesimme, että pelkällä oluellakin eläminen saattaa olla Norjassa hieman haastavaa, sillä tuoppien hinnat alkoivat kympistä ja jatkoivat nousuaan jonnekin luottorajan tuolle puolen. Olut tosin oli hyvää (taisivat olla itse asiassa maailman pohjoisimman olutpanimon tuotteita), joten maku hieman lievitti kukkaron kärsimiä kolhuja, Valitettavasti emme aivan jokaista tuotetta ehtineet maistaa, vaan parin tuopin jälkeen alkoivat reissun väsymys ja pankkikortin valitus painamaan päälle, ja olikin aika siirtyä kohti hotellia, josta herra Sima Pekakostika (ilmeisesti Koskinen norjaksi) oli varannut vielä toisenkin yön matkalaisille.
Ja niin kuuden polkupäivän, yhden hengailupäivän ja 650 kilometrin taivalluksen jälkeen matka alkoi olla paketissa. Reissun varrelle osuneet maisemat olivat upeita ja vaihtelevia, sillä maasto alkoi Tornionjokilaakson rehevällä jokimaisemalla, jatkoi Lapin karuihin erämaamaisemiin ja päättyi Norjan jylhiin vuonomaisemiin. Myös kelit olivat suosiollisia, silloin kuin ei ukkostanut ja satanut niin maan perkeleesti. Pyörät ja kuskit kokivat kovia, mutta matka taittui ilman paikkojen tai kaluston hajoamisia, mitä nyt puolet takapuolesta taisikin sulaa pyörän satulaan kiinni. Reissun ainoa miinuspuoli oli Lapin lentävä fauna, sillä about jokainen Jessen luoma pörriäinen joko pisti, puri tai oli muuten vain vittumainen. Onneksi nämä lentävät perkeleet osasivat jäädä Suomen ja Norjan rajalle, sillä viimeiset päivät olivat mukavan pörriäisvapaita.
Viisi vuotta siinä meni, mutta nyt on E8 vihdoin kuljettu päästä päähän! Polkupyörätkin, jotka matkan varrella (pääasiassa ylämäissä tai vastatuulessa) päätimme moneen kertaan dumpata Jäämereen, selviytyivät ehjänä takaisin kotiin. Joten kuka tietää, kun pyörät ovat tallella ja E-alkuisia teitä riittää vielä maailmassa, niin kenties viiden vuoden päästä on aika koittaa jotain muuta tietä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti